Ensimmäinen P-86A lensi General Electricin valmistamalla J47-GE-1 moottorilla 20. toukokuuta 1948. USAF tilasi kolmannen sarjan, suuruudeltaan 333, P-86A:ta kuun loppuun nennessä, kokonaismäärän ollessa 554 konetta. Kesäkuussa 1948 P-86A:sta tuli F-86A, kun USAF muutti kaikkien koneiden P (pursuit) tunnuksen F:ään (fighter).

Tehokkaammalla moottorilla huippunopeus ja lentokorkeus kasvoi huomattavasti, samoin kuin nousunopeus, joka melkein kaksinkertaistui. Koneeseen asennettiin myös T-4E-1 heittoistuin jossa oli itsetuho, jottei vihollinen saisi sitä käsiinsä. Heittoistuin ei kuitenkaan ollut nykyisentyyppinen raketilla laukaistava. Koneessa oli manuaalisesti irroitettava kuomu.

F-86A kantoi sisäisesti polttoainetta 1650 litraa ja toimintaetäisyys pelkällä sisäisellä polttoaineella oli ainoastaan 80 km. Sisäisen polttoaineen lisäksi kummankin siiven alla ripustin, johon sai joko alunperin siirtotehtäviä varsten suunnitellun 782 litran lisäpolttoainesäiliön, jolloin toimintasäde kasvoi 530 kilometriin. Ripustimeen sai vaihtoehtoisesti 450 kilon pommin tai neljä 12,7 cm "High Velocity Air Rockets (HVARs)" raketinlaukaisinta, jolloin rakettimäärä oli yhteensä 16 kpl. Ilman lisäpolttoainesäiliöitä toimintamatka oli liian pieni ja vain konekivääriaseistuksella varsinkin CAS tehtävät olivat tehottomia. F-86A-5:n yhteydessä esiteltiin myös taistelukäyttöön tarkoitettu uusi 454 litran lisäpolttoainesäiliö, jolla voitiin lentää 0,9 Machilla, joka oli taistelulentonopeus, kun siirtolentoihin taroitetulla lisäsäiliöllä pystyi lentämään vain alle 0,8 Machilla.

Ensimmäinen tuotantoero, joka oli yhteensä 33 konetta, oli merkinnältään F-86A-1 ja seuraava suuruudeltaan 188 konetta oli F-86A-5. Lukuisten sisäisten muutosten lisäksi toisessa tuotantoversiossa oli pyöristetty tuulilasi korvattu tasaisella vekillä olevalla panssarilasilla ja kuomu laukaistiin pyroteknisesti. Myös johtoreunan solakoihin oli tehty parannuksia. Versioissa F-86A-1 ja alkusarjan F-86A-5 koneissa oli pienet ovet konekivärien suuaukon edessä. Nämä avautuivat automaattisesti kahdeskymmenesosasekunnissa, kun ammuttiin. Tämä ominausuus hylättiin F-86A-5 sarjan aikana, mahdollisen epäluotettavuuden takia. F-86A-5:ssa oli tutkamittaava tähtäin, jossa oli myös käsinsäätömahdollisuus. Tähtäin toimi korkealla lennettäessä hyvin ja lukittui kaukaa, mutta maanpinnan lähellä piti käyttää manuaalista asetusta maaheijastumien takia.

Tähän mennessä USAF ei ollut esitellyt julkisesti uuden hävittäjänsa ominaisuuksia, mutta 15 syyskuuta 1948 F-86A teki maalilman nopeusennätyksen 1080 km/h, joka oli 32 km/h nopeampi kuin edellinen ennätys. Samana syksynä J47-GE-1 moottorin tekniset ongelmat pysäyttivät F-86A:n tuotannon, kunnes General Electric sai ongelmat ratkaistua joulukuun lopulla ja alkoi toimittamaan parannettua J47-GE-7 moottoria, jossa oli 2420 kiloa työntövoimaa.

Ensimmäiset kaksi operatiivistä F-86A:ta toimitattiin USAF:ille 15 helmikuuta 1949. Miehistöt jrjestivät nimikilpailun koneelle ja F-86 sai nimen Sabre, joka uutismediassa taipui usein Sabrejetiksi. Saman vuoden loppuun mennessä kaksi hävittäjäosastoa oli varustettu Sabreilla ja kaksi muuta siirtymässä siihen. Kun konetta toimitettiin hävittäjälaivueisiin, uusia parannuksia tehtiin. Esimerkiksi myöhäiset tuotantoversiot omasivat parannetun A-1CM tutkatähtäimen. Kyseinen malli oli F-86A-6, kun taas pidemmälle näkevä etäisyysmittaustutkan AN/APG-30 omaavat koneet saivat merkinnäkseen F-86A-7. Myös kentällä tehtiin parannuksia koneeseen. Esimerkiksi vaihdettiin parannettu J47-GE-13 moottori, jolla oli työntövoimaan 2470 kiloa ja pitot putken siirrettiin ilmanottoaukon sisältä siivenkärkeen jotta saataisiin oikeampia tuloksia, koska ilmanottoaukkoon imettiin lisäilmaa ja näin ollen saatiin vääriä tuloksia. Näille muutoksille ei tullut omaa erillistä mallimerkintää. Kaikkine alatyyppeineen F-86A:ta rakennettiin yhteensä 554 kappaletta.

XF-86C (XF-93) erosivat huomattavasti alkuperäisestä F-86A:sta. F-86A:sta kehitettiin kuitenkin parannettu versio, joka oli merkinnältään F-86E. Konetta on vaikea erottaa F-86A:sta, mutta siinä oli parannetut ohjauskontrollit ja päivitettyJ47-GE-13 moottori, josta saatiin työntövoimaa 2470 kiloa. Koneessa oli lisäksi kokonaan lentävä pyrstö tai sama hydraulisilla servoilla. F-86A:ssa oli kiinteät korkeusvakaajat, mutta kokonaan lentävässä pyrstössä koko vakaaja kääntyi, mutta silti korkeusperäsin säilytettiin. Uusi peräsinjärjestely tehtiin, koska alkuperäinen korkeusvakaaja tuli tehottomaksi trans-soonisilla nopeuksilla ja ohjaajalla oli vaikeuksia vetää ulos suurinopeuksisista syöksyistä. Vaikka kokonaanlennettävä pyrstö tarjosikin huomattavasti paremman kontrolloitavuuden trans-soonisille nopeuksille, mutta hydraulinen säätö tarkoitti, että korkeusperäsin ei tarjonnut enää vastetta ohjaajalle. Tähän kehitettiin keinotekoinen tuntuma käyttäen tukittuja yhteyksiä ja vastapainoja.

F-86E:n ensilento oli lokakuun 23 1950 ja koelentäjänä oli taas George Welch.

Ensimmäinen 60 koneen tuotantoversio oli F-86E-1 ja se alkoi korvaamaan taisteluissa kuluneita F-86A koneita 1951 alussa. Seuraava sarja oli F-86E-5 joka oli muuten identtinen edellisen version kanssa, mutta joitain osia oli kuten kytkimiä oli muutettu. Kolmas sarja, joka oli suuruudeltaan 60 konetta, F-86E-6 rakennettiin Kanadassa Canadairin tehtaassa. Canadair rakensi lisenssillä Sabreja ja USAF otti tästä hyödyn irti ja käytti Canadairia toisena koneiden hankkimis vaihtoehtokanavana. Konetta kutsuttiin myös F-86E-6-CAN merkinnällä ja se oli pohjimmiltaan Canadair Sabre Mark 2.

F-86E:stä ei ollut tarkoitus rakentaa neljättä versiota, vaan tuotannon piti muuttua F-86F:ään, jossa piti olla päivitetty J47-GE-27 moottori 2760 kilon työntövoimalla. General Electic ei kuitenkaan pystynyt toimittamaan moottoria ajoissa, joten North Anerican Aircraft meni eteenpäin ilman uutta moottoria. F-86F vanhalla J47-GE-13 moottorilla sai merkinnäkseen F-86E-10 ja näitä koneita rakennettiin 132. Joihinkin näistä koneista asennettiin kentällä jälkikäteen uudet moottorit.

Ensimmäinen F-86F-1, jolla siis oli J47-GE-27 moottori lensi ensikerran maaliskuussa 1952. Kuten yleensä uusi moottori paransi taas suorituskykyä ja varsinkin noousunopeustta. Ensimmäistä sarjaa rakennettiin 78 kpl. Toista tuotantoversiota F86F-5 oli parannettu vahvemmilla ripustimilla, jolloin saatiin suuremmat 758 litran lisäpolttoainesäiliöt kiinni koneeseen näitä rakennettiin vain 16 kappaletta. Kolmatta F-86F-10 versiota tehtiin 34 ja siinä oli alkuperäinen tähtäin korvattu luotettavammalla A-4 versiolla.

F-86F-15:ssa oli uudelleen suunnitellut hydrauliikat, koska aijemmista versioista oli havaittu että hydrauliikka oli haavoittuva taisteluvaurioille. Yksikin osuma voi lamauttaa koko koneen. Kuitenkin General Electricin vaikeudet toimittaa J47-GE-27 moottoreita aiheutti sen että ainoastaan seitsemän konetta toimitettiin. Tästä syystä loput toimitettiin vanhalla J47-GE-13 moottorilla ja merkinnällä F-86E-15. Näitä toimitettiin 443 kappaletta.

F-86F oli äärimmäinen tuotantoversio Sabresta. Tähän mennessä parannukset joita koneeseen oli tehty oli tehnyt koneesta lentäjien mukaan "viceless" virheetön. Esimerkiksi, kun F-86F pakotettiin syöksykierteeseen siitä voitiin palata normaalitilaan vain ohjauslaiden keskittämisellä.

F-86F:n kysyntä oli niin suurta, ettei North American pystynyt tuottamaan tarpeeksi koneita Inglewoodin tehtaalla. Tätä varten Curtisilta liisattiin tehdas Kolumbuksesta, Ohiosta, jossa toisen maailmansodan aikana tehtiin Helldriver syöksypommittajia. Columbuksen tehtaalla alettiin tuottamaan F-86F-20 koneita aluksi 100 kpl, joista ensimmäinen lensi maaliskuussa 1952. Ero F-86F-15:n, jota tuotettiin Inglewoodissa, oli ainoastaan radion asennuksessa. USAF nimesi Inglewoodin Sabret "NA" liitteellä ja Columbuksen Sabret "NH" liitteellä (esim. F-86F-15-NA ja F-86F-20-NH).

Seuraava kehitysversio oli tehdä F-86F:stä parempi hävittäjäpommittaja ja Lähitulitukikone. Tätä varten koneen siipiin lisättiin siiven keskikohdalle toinen paikka ripustimelle. Näinollen yhteensä neljään ripustimeen saatiin kaksi lisäpolttoainesäiliötä ja kaksi 450 kg pommia. Inglewoodissa koneita rakennettiin F-86F-30-NA tunnuksella 859 ja kolumbuksessa F-86F-25-NH tunnuksella 600 kappaletta. Ensimmäinen kone valmistui lokakuussa 1952 ja toimitettiin Koreaan korvaamaan F-51 Mustang ja Lockheed F-80 Shooting Stars CAS yksiköitä.

Tähän mennessä North American oli kuitenkin vain näperrellyt siiven kanssa. Aerodynaamiset tutkimukset olivat osoittaneet, että solakon poisto ja terävämpi johtoreuna tarjoaisivat merkittävän hyödyn suurilla nopeuksilla, vaikka laskeutumisominaisuudet kärsisivät. Tätä ominaisuutta kompensoitiin leventämällä siipeä 15 sentillä (3") siiven tyvestä ja 7,6 senttiä (3") siivenkärjestä. Uudessa siivessä oli lisäksi polttoainesäiliöt, joihin mahtui 264 litraa polttoainetta. Uutta siipeä kuttuttiin kiinteäksi "6-3" siiveksi muuttuneiden mittojen mukaisesti. Siipi laitettiin F-86F-25/30 koneisiin suurin piirtein tuotannon puolivälissä ja siipeä lähetettiin päivityspakettina myös Koreaan, jossa useimmat F-86E ja F-86F mallit päivitettiin.

Sabret, jotka toimivat tulitukikoneena pudottivat karkeasti 8000 tonnia pommeja ja napalmia sekä ampuivat noin 300 rakettia. Tämä oli vaatimaton määrä verrattuna muihin koneisiin, jotka olivat pääasiassa ilmasta-maahan toimissa.

Vaikka avoin sota loppui North American teki uusia alivariantteja F-86F:stä. F-86F-35-NA oli samanlainen kuin F-86F-25, mutta koneessa oli yhden 544 kilon Mark 12 atomipommin pudottamiseen tarkoitettu Low Altitude Bombing System (LABS) järjestelmä. Järjestelmä oli "toss bombing" hyökkäystä varten suunniteltu. Hyökkäyksessä Sabre laitettiin nousuun matalalta korkeudelta ja pommi irroitettiin, jolloin se jatkoi lentämistä ylöspäin, kunnes putosi kohteeseen. Tällä heittotyylillä kone pääsisi mahdollisimman kauas ennen räjähdystä. Versiota F-86F-35 rakennettiin 264 kappaletta ja koneesta tuli ydinase operatiivinen tammikuussa 1954. Koneet toimitettiin NATO:n tukikohtiin ehkäisemään Neuvostoliiton uhkaa Euroopassa.

Japanilaisille suunniteltiin viimeinen F-86F mallin variantti, F-86F-40, sen jälkeen kun USA oli päättänyt sallia Japanin uudelleen aseistamisen. Tähän tietysti vaikutti Kiinan, Pohjoiskorean ja Neuvostoliiton olemassaolo. Japanin "Japanese Air Self-Defense Force (JASDF)":lle annettiin tärkein prioriteetti asevoimien tuomisessa takaisin toimintaan. F-86F päätettiin laittaa etulinjan hävittäjäksi. Heinäkuussa 1954 North Amenican teki sopimuksen Japanin Mitsubishi Heavy Industries:in kanssa yhdessä tuottaa uutta versiota F-86F:stä. North American tuotti Mitsubishille osat rakennus sarjan muodossa. F-86F-40 oli samanlainen kuin F-86F-25/30, mutta siipeä oli taas muutettu. "6-3" siipeen oli tehty 30 sentin jatke ja laipat oli palautettu. Siipeä kutkuttiin "F-40":ksi

Ensimmäinen F-86F-40 valmistettiin Inglewood tehtaalla lokakuussa 1955. Lento-ominaisuudet olivat muuten samanlaiset kuin F-86-25/30:ssä, mutta laskeutumis ominaisuudet olivat kesymmät. Rakennus sarjat oli lähetetty Japaniin elokuussa ja ensimmäinen JASDF F-86-40 valmistui vuotta myöhemmin. Mitsubishi valmisti yhteensä 300 kappaletta F-86F-40:a vuoteen 1961 mennessä. Myöhäisemmät Japanilaiset Sabret oli varustettu uudella infrapuna lämpöhakuisella ilmasta-ilmaan ohjuksella. Ensimmäiset koelaukaisut tehtiin 1952. Ase oli kyseisenä ajankohtana USAF nimeltään GAR-8 ja US Navy nimeltään AAM-N-7, nykyään nimi on AIM-9 Sidewinder. Ensimmäisen sukupolvetn Sidewinderit piti tarkasti tähdätä kohteen suihkuputkea päin, jotta ase olisi tehokas. Sidewinderit oli varustettu ominaisuudella, jossa ohjaajan korvaan tuli muriseva audiosignaali, joka tuli kovemmaksi kun ohjus lukittui ampumista varten. Ohjuksista tuli yleinen ase moniin myöhäisiin Sabreihin.

Tällävälin USAF tarvitsi epätoivoisesti uutta hävittäjää ja päätti ostaa F-86F-40:ia. North American rakensi näitä yhteensä 280, jonka lisäksi moniin vanhoihin F-86F:iin rakennetiin F-40 siipiä sekä USAF:ille että monille UAS:n liittolaisille, jotka käyttivät Sabrea.

Viimeinen Sabren versio oli, vastakkainen tehtävältään kuin muut Sabren torjuntahävittäjä versiot, F-86H. F-86G oli väliaikaisesti käytetty F-86D versiolle, jota ei koskaan rakennettu. Ulkoisesti F-86H oli klassisen Sabren näköinen hieman pullistuneena, jotta runkoon mahtui General Electric J73-GE-3 suihkumoottori, jolla oli peräti 4195 kiloa työntövoimaa. Suurempi moottori vaatu rungon kasvatusta ja ilmanoton suurentamista. Runkoa pidennettiin 60 cm ja sivuvakaajaa korotettiin 7,6 sentillä. Muita muutoksia olivat simpukankuori-tyylisesti avautuva kuomu ja uusi heittoistuin jotka suunniteltiin F-86D:hen, sekä yhtenäinen korkeusperäsin.

Inglewoodissa F-86H:sta rakennettiin kaksi prototyyppiä, joista ensimmäisen roll-out oli huhtikuussa 1953. Ensilennon kone teki toukokuussa. Uusi moottori paransi suoritusarvoja kaikilta osin ja varsinkin nousunopeus kasoi taas huomattavasti. F-86H oli tarkoitettu hävittäjäpommittajaksi, päinvastoin kuin edelliset, jotka oli tarkoitettu torjuntahävittäjäksi. F-86H:ssa oli neljä ripustinta aseille ja LABS järjestelmä ydinaseen toimittamiseksi. Ydinaseen lisäksi kone voi kuljettaa perinteisiä pommeja, napalmia tai raketteja.

F-86H:n tuotantoversiot rakennettiin North American Aircraftin Columbuksen tehtaalla. Koneesta oli kolme alavarianttia, noista ensimmäinen F-86H-1 oli varustettu kuudella 12,7 mm konekiväärillä, kuten muutkin Sabret, ensimmäisessä 14 koneessa oli perinteiset solakoilla olevat siivet, mutta loput olivat varustettu kiinteällä "6-3" siivellä. Koska moottorin tuotanto viivästyi, ensimmäiset operatiiviset yksiköt saivat koneet vasta syksyllä 1954. F-86H-1 varianttia rakennettiin yhteensä 113 kappaletta. F-86H-5 sarjaan laitettiin parempi J73-GE-3A moottori ja 12,7 mm konekiväärit korvattiin neljällä M-39 20 mm tykillä, joissa oli yhteensä 600 ammusta. Kyseisten tykkien sopivuus testattiin Gunval Sabreissa. tätä varianttia rakennettiin 60 kappaletta. Eniten eli yhteensä 300 konetta rakennettiin F-86H-5 mallia, jossa oli edelliseen nähden johdotuksia muutettu ja moottoria oli edelleen kehitetty J73-GE-3E:ksi. Viimeisiin kommeneen koneeseen laitettiin F-40 pitkät solakolliset siivet. H-10:koneet olivat viimeisiä Sabreja, jotka rakennettiin maaliskuun puolivälissä 1956.

Viimeistä "Sabre Hog" mallia valmistettiin yhteensä 473 kappaletta ja vaikka F-86H oli kaikin mittarein mitattuna ylivertainen ensimmäiseen F-86A malliin verrattuna se oli silti vanhanaikainen sillä tuohon aikaan lentokoneiden kehitys oli niin nopeaa. F-86H siirtyi etulinjan tehtävistä Air National Guardille jo 1958 puoliväliin mennessä, jossa ne viipyivät palveluksessa 1970-luvun alkuun. Kun koneet olivat eläkkeellä US Navy hankki vähäksiaikaa joitain Aggressor-koneiksi simuloimaan MiG-17:ta.

Kanadan liityttyä Natoon 1949 Kanadan hallitus päätti, että sotilaskoneiden tuotantoa piti nostaa vastaamaan lisääntyneisiin velvoitteisiin. Canadair allekirjoitti North American kanssa sopimuksen valmistaa 100 Sabrea NAA:n valmistamien osien ja ohjeiden mukaan jo samana vuonna. Canadair oli jo toisen maailmansodan aikana valmistanut North American T-6 Harvard harjoituskonetta.

Ensimmäinen Canadairin rakentama Sabre oli merkinnältään CL-13 Sabre Mark 1, joka oli oikeastaan F-86A-5, jonka Canadair oli vain rakentanut osista, jotka North American oli valmistanut. Ainoastaan tämä yksilö tehtiin valmistusharjoituksena ja se lensi syyskuussa 1950.

CL-13 Sabre Mark 2 oli ensimmäinen tuotantoversio, jota Canadair rakensi. Kone oli F-86E-1. Koneita rakennettiin 350 kpl ja 60 näistä toimitettiin USAF:ille F-86E-6:na. Koneet valmistettiin tammikuun 1951 ja elokuun 1952 välillä. Suurin osa Kanadassa valmistetuista Sabreista meni Eurooppaan, kun KAnadan omaa ilmatilaa suojasi Avro CF-100 Canuck.

Kanadalaiset olivat kiinnostuneita Avro Canada Orenda Mark 3 moottorin sovittamisesta Sabreen. Moottorin työntövoima oli 2720 kg. North American asensi F-86A-5:een ja antoi koneelle merkinnän F-86J.

Alkuperäisen suunnitelman, jossa oli P-51 Mustangista periytyvät suorat siivet, muututtua 35 asteen nuolikulmassa oleviin siipiin niihin tehtiin vielä paljon muutoksia. Alunperin siipiin oli suunniteltu lisäksi ilmajarrut ylä- ja alapuolelle. ja vielä ensimmäisessä vaiheessa jossa siivet oli muutettu nuolikulmaan korkeusperäsin oli vielä suoraa mallia.

Sabren päivähävittäjillä oli neljää erinlaista siipimallia:

1) Alkupeärinen solakollinen siipi - Alunperin F-86A:ssa, F-86E:ssä ja alkupään F-86:F:ssä.Canadairin Sabre Mk 2:ssa ja alkupään Mk 4:ssä

2) "6-3" fixed-edge siipi – solakot korvattiin kiinteällä terävämmällä siiven etureunalla. Jännettä pidennettiin 6 tuumaa siiven tyvestä ja 3 tuumaa siiven kärjestä. Tämä kasvatti nuolikulmaa ja pinta-alakin kasvoi noin 5%. Siiven keskikohdan ulkopuolelle rakennettiin aita, jotta ilmavirta kulmisi oikeaan suuntaan. Alkuperäinen "6-3" siipi oli myöhemmissä F-86F:ssä, myöhäisemmissä Canadair Sabre Mk 4:ssä, Sabre Mk. 5s:ssä ja alkupään Sabre Mk.6:ssä. Moniin aikaisempiinkin koneisiin siipi asennettiin jälkikäteen.

3) "F-40" solakollinen "6-3" siipi 30 cm pidennetyillä siivenkärjillä – samanpituiset solakot kuin alkuperäisessä palautettiin ja aita poistettiin siivenkärkiä jatkettiin solakoiden ja siivekkeiden ulkopuolelta. Alunperin F-86F-40 koneissa, mutta jälkiasennettiin useisiin aikaisempiin F-86F:iin.

4) "6-3" solakollinen siipi alkuperäisillä siivenkärjillä - solakot palautettiin ja aidat poistettiin. Alunperin myöhemmissä Canadair Sabre Mk. 6:ssa ja jälkiasennettiin suurimpaan osaan aikaisemmista Mk 6:sta ja joihinkin Mk 5:iin.

Runko saatiin katkaistua kahteen osaan ja rungon takaosa lähti moottorin huoltojen helpottamiseksi irti siipien jättöreunan jälkeen. Eturunkoon pääsi huoltamaan kohteita luukkujen kautta. Ensimmäisessä prototyypissä oli eteenpäin avautuvat ilmajarrut, kaikissa muissa ne avautuivat taaksepäin. Kuomu oli taaksepäin liukuvaa mallia ja sen sisältä tarjoutui erittäin hyvä näkyvyys jokaiseen suuntaan.

Kesäkuun lopulla 1950 pohjoiskorealaiset hyökkäsivät Eteläkoreaan 38-leveyspiirin yli. Vaikka Korealaiset olivat maassa ylivoimaisia, ilmaherruus oli YK:lla kunnes MiG-15 astui näyttämölle.

Sabre tuotiin Koreaan 1950 tukialuksien ja säiliölaivojen kannella, kun Lockheedin F-80 oli jäänyt alakynteen MiG-15:n kanssa. Koneet olivat kärsineet kuljetuksessa korroosiosta ja koneita jouduttiin huoltamaan ennen kuin ne saatiin käyttöön. Ensimmäinen Sabre laivue oli 4th Fighter Wing.

Sabreja käytettiin pääasiassa suojaamassa pommittajia (mm B-29) ja hävittäjäpommittajia, mutta joskus konetta käytettiin myös tulitukikoneena. Koreassa käytettiin siipien alla kahta 5 cm rakettia ja silti lisäpolttoainesäiliöitä, mutta tällöin oli tietysti kyseessä malli jossa oli jo neljä ripustinta.

USAF:in saadessa uudet paremmat F-86F:t Koreaan päätettiin näyttää Sabren ylivoimaisuutta ja kesällä 1953 USAF näytti kommunistisille kuka taivaita hallitsi. Lopullinen tili koko Koreansodasta USAF:in mukaan oli 800 Sabren pudottamaa Mig:iä ja 80 MiG:in pudottamaa Sabrea, jolloin pudotusten suhde olisi 10:1. muita menetyksiä oli 30 muuta Sabrea menetetty ja 114 menetetty onnettomuuksissa. Vaikka parannukset koneesee auttoivatkin, silti lentäjien koulutus oli se, jolla amerikkalaiset saivat tuloksia aikaan. Korean sodasta Amerikkalaisille tuli yhteensä 40 ässää (pudotuksia viisi tai enemmän) ja 39 heistä lensi F-86:lla. Monella oli laajaa kokemusta toisesta maailmansodasta ja 39 miestä vastasivat yli 300:sta MiG pudotuksesta. Eniten pudotuksia sai kapteeni Joseph D. McConnell JR 16 pudotetulla koneella, seuraavana oli majuri James Jabara (ensimmäinen suihkuhävittäjä ässä) 15 koneella ja kapteeni Manuel "Pete" Fernandez 14 koneella. Itseasiassa Jabara sai myös 16 pudotusta, mutta 16. oli Sabre. Pudotetun Sabren lentäjä pelastui vahingoitta, mutta 12,7 mm ammus lävisti hänen pelastusliivinsä.

Koreassa koetettiin paria kikkaa jolla saataisiin Sabre paremmaksi kuin vastustaja. Ensimmäinen oli laittaa F-86F:ään kiinteästi neljä JATO-rakettia kiinni koneen rungon takaosaan. Nämä voitiin käynnistää joko kaikki samaan aikaan tai sarjassa. Kunkin raketin paloaika oli seitsemän sekuntia. Tällä järjestelmällä yritettiin saada Sabre korkeammalle kuin MiG-15, mutta haittapuolena oli koneen muuttuminen takapainoiseksi. Tämä ei edennyt kokeilua, jossa raketit asennettiin muutamaan kokeneen lentäjän koneeseen, pidemmälle. Toinen oli nimeltään Gunval.

Kentältä oli useaan otteeseen tiedotettu, että F-86:n kuusi 12,7 mm konekivääriä olivat liian tehottomat pudottamaan MiG:ejä. Useaan otteeseen konekivärikamerasta oli laskettu, että MiG pystyy sitämään jopa 1000 osumaa konekiväriestä, joissa käytettiin viiden sarjoissa: kaksi lyijyluotia, kaksi panssaria läpäisevää ammusta ja yksi valojuova ammus. Tästä syystä ilmavoimat teki "Gunval" projektin, jossa evaluoitiin 10 Sabrea, johon oli asennettu konekivärien tilalle neljä "T-160" 20 mm tykkiä. T-160 oli kehitetty saksalaisesta Mauserin revolverityyppisestä tykistä. Sitä oli jatkokehitelleet US Springfield Armory ja NAA. Tykistä kehittyi loppujen lopuksi M-39 jota Pontiacvalmisti F-101:een ja F-100 Super Sabreen.

Tykkien asentaminen Sabren nokkaan ei ollut yksinkertainen asia, vaan vaati huomattavaa uudelleen suunnittelua, koska tykit olivat eri kokoisia, eri kohdassa ja tuottivat rekyyliä paljon enemmän kuin konekiväärit. Nokka-osa johon tykkejä alettiin sovittamaan otettiin tuotannosta alkuvuodesta 1952. Tykkien postokaasujen venttiilit laitettiin ilmanottoaukon sisään. Gunval Sabret nimettiin F-86F-2:ksi ja niistä 4 oli F-86E-10 ja kuusi F-86F-1:tä. Koneiden T-160 tukeissä oli 100 ammusta kussakin ja kaikki tykit ampuivat samanaikaisesti. Taas George Welch suoritti koelennon ja koeampumiset ja kaikki näytti toimivan moitteetta. Kahdeksan Gunval Sabrea laivattiin Koreaan. Ongelmia alkoi heti ilmaantua: Gunval Sabren moottori sammui koneen ampuessa MiG-15:ta. Lentäjän onnisui kuitenkin laskeutua pienempään korkeuteen ja sai moottorin käynnistymään uudelleen. Pari päivää myöhemmin toinen Gunval Sabre kärsi samasta ongelmasta ja lentäjä hyppäsi koneesta. Kaikki koneet joutuivat lentokieltoon. Havaittiin että Welch oli testannut ampumista keskisuurella korkeudella noin kuudessa kilometrissä (20 000 jalassa), kun Koreassa taistelut tapahtuivat huomattavasti korkeammalla. Ohuessa ilmassa ilmanottoaukkoon tuuletetut kaasut tukkivat ilman menon moottoriin ja sammutti sen. Nuo venttiilit hitsattiin kiinni ja lentäjän annettiin valita ampuuko kahdella vai neljällä tykillä. Tämä auttoikin, mutta silti kone ei ollut täydellinen vaan tämänkin jälkeen menetettiin kone moottorin sammumisen vuoksi. Havaittiin, että kaasut kerääntyivät ilmanottoaukon eteen ja tukkien taas ilman sisäänmenon. Loppujen lopuksi ratkaisuksi keksittiin hevosenkengän muotoisia levyjä tukin suuaukon edessä ohjaamaan kaasut pois koneen nokalta.

Koneen evaluointi loppui toukokuussa 1953 yleisesti tyydyttäviin tuloksiin, kun ratkaisu kaasujen ohjaamiseksi pois ilmanottoaukosta oli läydetty. Koneet palautettiin takaisin tehtaalle. 1954 kahteen muuhun Sabreen asennettiin neljä Oerlikon 206RK 20 mm tykkiä ja nämä saivat merkinnäkseen F-86F-3. Kyseinen tykki oli kuitenkin painavampi kuin T-160 ja koneesta tuli keulapainoinen, eikä Oerlikon ollut myöskään yhtä luotettava, joten alkuperäinen oli parempi ja lopulta se otettiin käyttöön F-86H:ssa.

1/72 F-86A Matchbox

Vaaleansiniseen ja harmaaseen muoviin valettu. Kaiverretut panelilinjat, niissäkohdin, jossa niitä ylipäätään on. Ilmanotosta näkee rungon sisälle ja suihkusuutin näyttää kamalalta. Ilmajarrut saa auki asentoon. Laskuteline yksinkertainen. Ohjaamossa ei yksityiskohtia, ainoastaan aivan liian kalteva tasainen mittaritaulu ja erittäin yksinkertainen heittoistuin. Lisäksi pilotti. Kuomu yksiosainen, paksu ja vääristää aika paljon. Osien yhteensopivuus hyvä, siirtokuvat kahteen koneeseen.

1/72 F-86F Heller

Harmaaseen muoviin valettu, kohokuvioiset panelilinjat. Ilmanottoaukosta näkyy koneen sisälle. Ohjaamossa mittaritaulu ja heittoistuin ei näy rungon sisään täältä. Kuomu kahdesta osasta, joten saa myös auki asentoon, kuten ilmajarrutkin. Lisäpolttoainesäiliöt kuuluvat mukaan. Siirtokuvat ovat toimivat ja värikkäät.

1/144 F-86F-30 Trumpeter

1/48 Canadair CL-13 Sabre Mk.6 Revell

Kirjallisuutta:

Kannen kuva	ISBN	Nimi	Kirjoittaja	Kuvaus
Kansi	Kirjan nimi Kirjailija / Toimittaja	Huomioita	Laji	ISBN
	F-86 Sabre The Operational Record Thompson, Warren		Ilmailutietokija	1-56098-531-3
	F-86 Sabres of the 4th Fighter Interceptor Wing (Osprey Frontline Colour 6) Jackson, Robert	Kertoo laivueen koko Koreassa olon, lähinnä joitain taistelukuvauksia ja pieni pätkä mm Migien taktiikoista. Ei paljonkaan teknistä tietoa, tosin Sabresta läpileikkauskuva, eikä henkilöistäkään. Joitain pudotustuloksia ym. Pääasiassa isoja värikuvia sekä koneista, että henkilöistä, kirjassa on myös hyvät kuvatekstit.	Ilmailutietokija	1841762873
	F-86 Sabre Aces of the 4th Fighter Wing Thomson, Warren	Aihe sama kuin "F-86 Sabres of the 4th Fighter Interceptor Wing":ssa, mutta tässä keskitytään tekstiin ennemmin kuin kuviin. Kuvia kuitenkin on ja keskellä värisivuprofileta useasta koneesta. Tekstissä samat taistelukuvaukset kuin Robert Jacksonin kirjassa, mutta lisäksi monta muuta samat taktiikkakuvaukset tietenkin. Kuvausta myös koneista mm. A ja F mallien eroista käytössä ja mm. Gunval käytöstä, josta Jacksonilla oli vain kuvateksti. Myös henkilöitä tarkemmin, ässät ja tuplaässät omina kappaleinaankin ja itse sodastakin sentään jotain. Lopussa profiilikuvat Sabreista, tapahtumat päivittäin ja ässäluettelo. Hyvä kirja.	Ilmailutietokija
	Warbird Tech vol 3: North American F-86 SabreJet Day Fighters Menard, Dave		Ilmailutietokija

Kaikki ylläolevat linkit ja kirjat

Muita lentokonesivujani