Hyökkäyssukellusveneitten pääasiallinen tarkoitus on etsiä ja tuhota vihollisen sukellusveneitä ja pinta-aluksia.
Best to be viewed with: anything but IE
|
Historia |
Los Angeles-luokka SSN688 ja SSN688I (USA) | Seawolf-luokka SSN21 (USA) | Virginia-luokka SSN774 (USA) | Akula-luokka (Venäjä) | |
Moottorit | Yksi GE PWR S6G ydinreaktori, turbiini 35 000hv | Yksi GE PWR S6W ydinreaktori, 2 x turbiineja 52 000hv | Yksi GE PWR S9G ydinreaktori, turbiini 40 000 hv | Yksi 19MW ydinreaktori, höyryturbiini 50 000 hv |
Pituus | 110,3 m | 107,6 m (138 m Jimmy Carter) | 114,8 m | 100,3 m |
Paino maksimi, sukelluksissa | SSN 688–699: 6927 t SSN 700–714: 6977 t SSN 716–718: 7012 t SSN 719–750: 7102 t SSN 751–770: 7147 t SSN 771–773: 7177 t |
9142 t (12139 t Jimmy Carter) | 7800 t | 12770 t |
Miehistö | 130 | 116 | 113 | 73 |
Aseistus | Tomahawk risteilyohjuksia (maa- ja merimaaleille), Harpoon merimaaliohjuksia ja Mark 48 ADCAP torpedoja, Mobile Mark 67 ja Captor Mark 60 miinoja (SUBROC ASW-ohjuksia, poistuivat käytöstä 1990) | Tomahawk risteilyohjuksia (maa- ja merimaaleille), Harpoon merimaaliohjuksia ja Mark 48 ADCAP torpedoja, Mobile Mark 67 ja Captor Mark 60 miinoja | Vertical Launch System Tomahawk risteilyohjuksia,Mk 48 ADCAP torpedoja, Mobile Mark 67 ja Captor Mark 60 miinoja Unmanned Undersea Vehicles | torpedoes 28 stallion and starfish missiles, mk 40 torpedoes |
Torpedo/ohjus paikat | 4 x 533 mm 26 kpl torpedoputkista ammuttavia aseita, veneestä 719 eteenpäin 12 kpl pystysuoraan ammuttavia Tomahawkeja | 8 x 660 mm 50 kpl aseita | 4 x 533 mm 38 kpl torpedoputkista ammuttavia aseita, 12 kpl pystysuoraan ammuttavia Tomahawkeja | 4 x 650 mm ja 4 x 533 mm |
Nopeus (pinnalla/sukelluksissa) | ?/30+ | ?/35 | 25/32 | 10/33 solmua |
Sukellussyvyys | 610 m | 500 m | 600 m |
Los Angeles kehitettiin pääasiassa saattamaan tukialusosastoja, eli Neuvostoliittolaisia sukellusveneitä vastaan. Vieläkin pääasiallinen tehtävä on sukellusveneiden torjunta. Projekti oli suurin ja kallein sotilasprojekti koskaan ja veneitä rakennettiin yhteensä 62 (joista viimeiset 23 kuuluvat 688I-luokkaan). Koko projekti kesti yli 20 vuotta ja ennen kuin viimeinen oli luovutettu, ensimmäiset olivat jo eläkkeellä. Koska projekti oli niin pitkä veneisiin tuli parannuksia koko ajan ja uusimpien ja vanhimpien eo onkin todella suuri, vaikka peruskonstruktio onkin sama. Veneisiin on ajan kuluessa mm lisätty akustisia tiiliä, joiden tarkoituksena on pienentää kaikua ja saada se näyttämään valaalta (englantilaiset ja venäläiset käyttivät näitä jo aikaisemmin). Lisäksi jo alkuperäisessä suunnitelmassa huomioon otettu pystysuoraan ammuttavat risteilyohjukset (joita kehiteltiin silloin kun venettä suunniteltiin) lisättiin veneestä 719 alkaen. Nämä ohjukset sijoitettiin keulan painolastitankkiin ja veneet, joissa on ohjukset uivat suorassa. Veneisiin, joissa ei ollut pystysuoraan ammuttavia Tomahawkja tehtiin muokkaukset, joilla voitaisiin ampua risteilyohjuksia vaakasuoraan torpedoputkista. Tämä kuitenkin pienensi torpedojen määrää koska Tomahawkit sijoitettiin torpedohuoneeseen.
Suurin ulkoapäin havaittava ero 688I ja perusversion välillä ovat keulavakaajien sijoittelu. 688:ssa ne ovat tornissa ja 688I:ssä perinteisesti rungossa. Keulavakaajia tarvitaan sukellusveneen vakauttamiseen ja syvyyden muutamiseen. SSN688:ssa oli torniin sijoitetut evät, kuten edellisessä Sturgeon-luokassa. Tasojen sijoittamisessa torniin saadaan hyötynä parempi vakaus periskooppisyvyydessä, parempi ohjaus (todennäköisesti, koska saadaan suuremmat pinnat) ja se, että ne eivät häiritse hydrofoneja (aiheuttamalla veden virtausääniä lähellä aluksen keulaa, jossa kaikuluotaimet sijaitsevat). Lisäksi ne eivät vaurioidu yhtä helposti kuin runkoon asennetut. Huonona puolena on jään alla toimiminen sillä tasoista on haittaa jään läpi tultaessa, varsinkaan kun ne eivät käänny pystyyn jään läpi ei voi tulla. Näin ollen koska jään alla operointi on tärkeää (Venäläiset ballistisia ohjuksia ampuvat veneet voivat tulla napajään läpi ampumaan ohjuksensa) vakaajat poistettiin tornista. 688I:stä lähtien myös yhdysvaltalaisissa sukellusveneissä käytetään rungossa olevia ja sisäänvedettäviä eviä.
Koska sukellusveneistä yritetään kokoajan tehdä hiljaisempia, 688I versiossa otettiin käyttöön akustiset tiilet hiljentämään veneen kaikua. Veneestä 768 alkaen perään lisättiin ylimääräiset evät ja vesisuihku työntöyksikkö, kuten Seawolf-luokassa. Rungot valmistettiin HY100:sta, eikä HY80:sta, koska oli tarkoitus testata korkeamman paineen kestävää terästä Seawolf-luokkaan.
Seawolf-luokka suunniteltiin kylmän sodan aikana ja sen pääasiallinen tehtävä oli venäläisten SSBN:ien tuhoaminen. Luokan oli tarkoitus korvata Los Angeles luokka, paremmin aseistettuna hiljaisempaja ja nopeampana. Veneen oli tarkoitus säilyttää etumatka venäläisiin sukellusveneisiin, varsinkin kun Akula alkaa lähestyä hiljaisuudessa Los Angeles-luokan veneitä. Venettä oli tarkoitus käyttää myös taistelualueen valmistamistehtäviin. Veneessä on vahvistettu torni, jotta sillä voitaisiin toimia jään alla venäläisten takapihalla. Veneessä on myös kaksikerroksinen torpedohuone ja kahdeksan torpedoputkea, jotta voitaisiin saavuttaa tarpeeksi vaihtoehtoja ilman että jouduttaisiin luopumaan torpedoijen määrästä putkissa. Kylmän sodan päättymisen jälkeen toiminta siirtyi rannikon läheisyyteen ja Seawolf-luokkaa aletiin pitää liian kalliina. Tämän jälkeen alettiin rakentaa halvempaa uusia tarpeita vastaavaa Virginia-luokkaa. Seawolf-luokkaa ehdittiin rakentaa kolme venettä, SSN 21 Seawolf, SSN 22 C ja SSN 23 Jimmy Carter.
Los Angeles-luokkaan verrattuna Seawoplf-luokka parantaa hiljaisuusominaisuuksia, ohjattavuutta, nopeutta ja tilaa tuleville aseille. Lisäksi kaikuluotaimet ovat kehittyneempää versiota.
SSN 23 valittiin testialukseksi uuden vuosituhannen tehtäville. Jimmy Carter korvasi Sturgeon-luokan USS Parchen (SSN-683) erikois operaaio roolissa. Veneeseen lisättiin 100 jalkaa runkoon pituutta, jotta saatiin mahtumaan MMP (Multi- Mission Platform). Tämä lisää hyötykuorman kantokykyä, jotta voidaan testata ja kehittää kokonaan uusia aseita ja sensoreita sekä vedenalaisia kulkuneivoja esimerkiksi UUVs (Unmanned Underwater Vehicles). Venee kasattiin 25-40 jalkaa pitkistä moduuleista, jotka oli jo sisustettu valmiiksi, jotta saataisiin kustannuksia pienemmäksi. MPP osa oli suurin sukellusvenen osa koskaan painaen melkein 2500 tonnia. Se sijoittuu tornin taakse ja siinä on runkoa kavennettu niin, että saadaan ulospäin merivesi rajapinta, ilman että runkoon tulee pullistumia. Lisäksi jatkopala ei muuta perusveneen rakennetta muilta osin, joten rakentaminen helpottui. Jatko-osa on suunniteltu kokonaan 3D-suunnittelulla, kuten ensin tehtiin Virginiaan. Virheitä saatiin vähennettyä entisestään ja suunnittelu oli entistä nopeampaa. Lisäksi saatiin eri komponenttien määrää pienennettyä, ja koska samoja osia käytettiin Virginia-luokan rakentamisessa, osat voitiin tilata jo ennen kuin koko suunnittelu oli täysin valmis sillä ylimääräiset osat voitiin käyttää toisiin veneisiin.
Veneeen oli tarkoitus myös parantaa käsiteltävyyttä ja muutoksia kokivat esimerkiksi painolastin kontrollointi ja vene sai lisäpotkurit keulaan ja perään. Veneeseen laitettiin myös sama kommunikointimasto kuin Virginia-luokkaan.
Virginia-luokan sukellusveneet ovat Seawolf-luokan seuraajia, uuden luokan piti olla kustannustehokkaampi. Tulevaisuudessa nämä veneet korvaavat Los Angeles-luokan veneet. Luokkaa on tarkoitus rakentaa 30 yksilöä. Veneet voivat olla huomattavasti erilaisia, koska vene on toteutettu modulaarisesti. Lisäksi jokaista yksilöä on helppo muuttaa tarpeitten mukaan. Modulaarisuutta hyödynnetään jo runkoihin 5-6, joihin on suunnitelma laittaa uusi (Akula mallinen) torni, joka on virtaviivaisempi ja jossa on neljä kertaa enemmän tilaa laitteille kuin vanhassa. Lisäksi keula tulee vaihtumaan kokonaan uuteen kaikuluotainyksikköön. Runko tulee U malliseksi, joten erilaisia tehtäviä varten saa tarvittavat laitteet helposti vaihdettua.
Veneillä voidaan suorittaa monta eri tehtävää, sekä rannikon matalissa vesissä, että valtamerissä. Suurimmassa osassa ominaisuudet vastaavat Seawolf-luokkaa. Esimerkiksi hiljaisuusominaisuudet ovat samaa luokkaa kuin Seawolfissa. Sukellus syvyydessä, nopeudessa, jäätikön alla toimimisessa ja aseiden määrässä Virginia kuitenkin häviää. Magneettista näkymättömyytä on myös yritety saada uuteen veneluokkaan entistä enemmän. Virginia-luokan tarkoituksena on toteuttaa mahdillisimman paljon eri tehtäviä, koska kylmän sodan SSBN torjunta ei ole nykyään enää niin suuressa roolissa kuin ennen. Tehtäviä ovat mm maa-maaleja vastaan hyökkäys ohjuksilla, sukellusvenetorjunta, pintamaalitorjunta, salassa tapahtuvaa miinanlaskua ja tiedustelua, erikois- operaatioita (mm. etsi/pelasta tehtäviä, tunnistusta, sabotaasia) ja saattueiden tukemista.
Koska uudelta mallilta vaadittiin matalassa vedessä toimimista, mitä ei ollut toteutettu aikaisemmissa veneissä jouduttiin tähän paneutumaan erittäin paljon. Veneessä on enemmän prosessointitehoa, kuin koko tämänhetkisessä sukellusvenelaivastossa yhteensä. Tätä tarvitaankin sillä äänen eteneminen matalissa vesissä on todella paljon erilaista kuin valtamerissä.
Virginia-luokan piti olla halvempi vaihtoehto 2 miljardin dollarin Seawolfille. Hintaa piti saada alaspäin käyttämällä enemmän "hyllytavaraa" erityisesti tietokoneissa ja dataverkoissa. Tällä pitäisi saada myös päivitettävyyttä verrattuna entisiin veneisiin. Modulaarisuuden pitäisi myös pienentää veneiden hintaa, ainakin päivittäminen pitäisi olla huomattavasti halvempaa kuin vanhoissa veneissä. Suuremmissa tuotantomäärissä hinnan pitäisi olla kokonaisuudessa pienempi. Suunnittelussa käytettiin Dassaultin tekemää 3D-suunnitteluohjelmaa (joka oli alunperin suunniteltu lentokoneita varten, joten muokkauksia tarvittiin) ja tämä oli ensimmäinen sukellusvene, jossa ei tehtu ensin täysikokoista puumallia. Virheet ja korjaukset pienenivät ja vene saatiin nopeammalla aikataululla tehtyä. Laskelmien mukaan Virginia-luokka kuitenkin maksaa noin 2,6 miljardia, pääosin siksi, että telakat saataisiin pidettyä hengissä.
Sukellusveneessä käytetään periskooppien sijasta kahta mastoa, jotka eivät läpäise runkoa ja joissa on kamerat valovahvistimella ja infrapunasensoreilla sekä laser-etäisyysmittari ja ESM. Mastossa on myös nopeaa tiedonsiirtoa varten antennit. Näistä mastoista tieto kulkee valokuidulla komentokeskukseen. Lisäksi masto on muokattava, jolloin mukaan saadaan tarpeen mukaan mitä halutaan. Valokuitua käytetään myös siirtämään tietoa nopeasti kaikuluotaimen, tulenjohdon ja ESM:n (Electronic Support Measures) välillä. Tämä on nimeltään Tactical Integrated Digital System (TIDS) ja se tullaan päivittämään myös Seawolf-luokan veneisiin.