Vertailua monitoimityökaluista:

Leatherman Wave vs. Gerber Legend vs. Leatherman Charge Ti

Monitoimityökalut ovat kehittyneet Sveitsiläistä linkkuveitsistä. Monitoimityökalun kehittäjä Tim Leatherman oli ensimmäinen valmistaja, jonka jälkeen on tullut vaikka kuinka paljon erilaisia näkemyksiä aiheesta. Alkuperäinen Leatherman on kehittynyt ja saanut varteenotettavia vastustajia muilta valmistajilta, silti jäämättä itse jalkoihin. Myös linkkuveisten valmistaja Viktorinox on tehnyt oman versionsa.

Hankin ensimmäisen monitoimityökaluni Leatherman Waven 1998, kun se tuli markkinoille. Gerber Legendin hankin 2000, joten kumpaankin on jo tullut testattua useamman vuoden ajan. Päädyin käyttämään jokapäiväisessä näytössä näistä kahdesta Legendiä, sillä se puutteistaan huolimatta tuntui paremmalta kuin Wave. Markkinoille tulee 2004 Leathermanilta Charge Ti, jossa on korjattu suurin osa Wavessa olevista puutteista, joten Wave meni myyntiin ja vaihtui Chargeksi. Charge korvasi jokapäiväisessä käytössä Legendin, koska Chargessa oli enemmän työkaluja. Selkeää voittajaa Gerberin Legend 800:n ja Leathermanin Chargen välillä on vaikea todeta, kummatkin käyvät mainiosi jokapäiväiseksi työkaluksi. Jään odottamaan Gerberin vastaiskua Chargelle... Vieläkin parhaimman saisi kun nämä kaksi yhdistäisi, kaikilla vaihdettavilla osilla, titaanikahvoilla, kumisilla inserteillä, jousitetuilla pihdeillä ja kunnon saksilla.

Leatherman Wave

Wave New Wave

Linkkuveisten jälkeen ensimmäinen monitoimityökaluni, ensimmäinen kriteerini täyttävä monitoimityökalu markkinoilla. Ensivaikutelma oli se, että pieneen kokoon on laitettu paljon ominaisuuksia, minkä lisäksi paketti oli tyylikäs. Ulkopuolelta avautuvat terät tuntuvat hyviltä ja yhdellä kädellä avattavat veitset käteviltä. Meisselit ovat juuri standardin mukaisia eivätkä lipsahda pois talttapäisestäkän ruuvista, kuten linkkuveisellä helposti käy. Pihtejä käytettäessä tuntuu kahva mukavalta, koska reunat pyöreitä, mutta veitsiä käytettäessä terävät reunat osuvat käsiin. Kahvat hieman liikkuvat toisiinsa nähden, mutta tuntuvat silti melko tukevilta, joten tämä vaikuttaa ainoastaan laatuvaikutelmaa vähentävältä. Kahvojen sisällä olevat terät paakkuuntuvat ja avautuvat kaikki yhtä aikaa, mikä ei haittaa kun asiaan tottuu. Mutta varsinkin ruuvattaessa jotain kiinni ja jouduttaessa painamaan terää lukituksen puuttuminen ärsyttää, kun terä napsahtaa kiinni ja käsi jää väliin. Kahvojen sisällä olevat terät löystyvät. Jossain vaiheessa kahvan sisällä olevat terät alkoivat putoamaan heti esille, kun kahvat vain avasi. Leathermanin työkaluissa niitä pysty itse kiristämään. Katkaisuterät kuluvat jos katkoo liian paksuja tai liian kovaa materiaalia. Samoin veitsen terä tylstyy yllättävän nopeasti. Sakset taittuvat nerokkaasti kasaan ja ovat melko sopivan kokoiset tarpeeksi suuren teräosan ansiosta. Saksissa miellyttävä tasainen osuus peukalon kohdalla. Korkkiruuvia jäi ominaisuuksista kaipaamaan.

Kotelona oli alunperin ruskea nahkainen, mutta koska se kuluu helposti ja neppikiinnitys tuntui epäkäytännölliseltä piti hankkia nailoninen vyökotelo. Nailonisessakin jäi vaivaamaan se, että se sijoittautui liian ylös vyöllä, jolloin se painoin istuttaessa kylkeen. Samoin avausläppä oli turhan pieni. Muuten musta, kova, nailoninen kotelo oli ihan miellyttävä.

3-4 kuukautta Leatherman Chargen jälkeen tuli markkinoille uusi Wave, jossa Charge Ti:n ominaisuudet lukuunottamatta titaanisia kahvoja, CM154 veistä. Painoa tuli hieman lisää verrattuna vanhaan, mutta ominaisuudet huomioiden painonlisäys oli maltillinen. Hinta putosi vanhaan Waveen verrattuna ja se on Chargea noin 50€ halvempi, eli Charge Ti:n lisäominaisuudet maksavat paljon. Vertailussa suluissa uuden Waven ominaisuudet testattuna Charge Ti:llä.

Samaan sarjaan Waven kanssa kuuluu 2005 markkinoille tullut Surge,joka on mitoiltaan lähinnä paisutettu uusi Wave. Tämän on tarkoitettu lähinnä Supertoolin korvausvaihtoehdoksi (Coren kanssa), Waven vaihtoehdoksi siitä ei ole. Suurempia uudistuksia ovat suuremmat sakset, verrattuna uuteen Waveen, jotka avautuvat ulkopuolelta sekä vaihdettavat sahanterät, johon saa myös viilan. Viila on poistunut ulkopuolelta avautuvien saksien tieltä. Parannettuja ominaisuuksia Waveen verrattuna voisivat olla lisätty naskali ja toinen johdon katkaisija/krimpperi pihtien kahvan puolella. Muita pienempiä uudistuksia ovat mm. suurempi veitsenterä ja pienen vaihtoruuvitaltan jousilukitus. Painoa on tullut Waveen verrattuna lisää yli 100 grammaa ja työkalu yksinään painaakin peräti 355 grammaa.

Surgen vaihdettavat sahanteristä käyvät joko U tai T karalliset. Terät vaihdetaan kääntämällä suojalevy sivuun, mikä lukitsee terän paikalleen, mutta mitään lukitusta tässä ei ole. Viilan laittaminen tähän tuntuu oudolta, mutta todennäköisesti Leathermanilla ollaan katsottu että tämä riittää. Tavallinen ja katkaisuterän veitsi ovat yhä yhdellä kädellä avattavia, joten sakset joutuu vielä kaivamaan esille, vaikka ovatkin nopeammin esille saatavilla kuin ennen. Sakset olisivat puoltaneet paikkaansa myös yhdellä kädellä avattaviksi, kuten Gerberin Legendissä, mutta koska katkaisuteräkin on erikseen se pitää paikkansa nopeasti esille saatavana. Pihditkin ovat kasvaneet ja kestävät varmasti taas enemmän kuin vanhat. Hinta on noin 40€ suurempi kuin Supertool 200:n ja uusi Wave.

Näistä parannuksista huolimatta Wave on mielestäni parempi ja ottaen huomioon painon nousun uskon että tällä on lähinnä sama käyttäjäkunta kuin Supertoolilla. Toisaalta tähän tuotteeseen olisi helppo verrata Gerberin Legendiä, jolloin valinta vaikeutuisi.

Paino 224 grammaa (uusi 240 grammaa)

+ Pienempi koko
+ Ulommaisten terien lukitusmekanismissa ei jousia
+ Nailoninen vyökotelo (varauksin)
+ Pidemmät meisselit, vaihtoterissä lyhyet terät
+ Meisselit sopivampia standardeihin kuin Gerberissä
+ Ristipäämeisseli käy Philips 1+2
+ Erikseen sahalaiteinen ja sileäteräinen veitsi
+ Ohuempi kärki pihdeissä
+ Pihdit karhennettu päähän asti
+ Parempi saha (pidempi)
+ Suuremmat sakset
+ Kahvat kiinni todella tyylikäs ja pieni paketti
- Jos rutistettaessa ote lipsahtaa, tulee kipeä verenpurkauma käden jäädessä kahvan väliin
- Kiinteä saha
- Ei vaihdettavia katkaisuteriä
- Osa teristä avautuu sisäpuolelta

Gerber Legend 800

Legend 800

Koska Leathermanissa oli puutteita, jotka häiritsivät käyttöä ja markkinoille tuli monitoimityökalu, joka korjaisi puutteet piti hankkia Gerber. Gerber on hieman isompi ja painavampi, mutta katsoin, ettei tämä ole suuri puute verrattuna hyötyihin verrattuna Wave:en. Kaikki terät avautuvat ulkopuolelta, jolloin pihtejä ei tarvitse avata, jos niitä ei tarvitse. Terät eivät paakkuunnu toistensa kanssa, mikä on miellyttävä ominaisuus ja nopeuttaa terien käyttöä. Kaikki terät lukittuvat ja tuntuvat olevan ihan laadukkaita, mutta ovat liian lyhyitä, hyvät kynnenpaikat terien avaamiseen jäävät ikävästi toistensa lomaan (ristipää ja viila). Kahvoihin mahtuisi pidemmätkin terät, mutta terät on lainattu Gerberin muista malleista ja näin ollen ei ole suunniteltukaan tähän. Joissain tilanteissa pihdit eivät avaudu riittävästi, johtuu todennäköisesti kahvojen jousimekanismista. Toisaalta jousitetut pihdit auttavat. Legend ei myöskään mahdu ihan jokaiseen koloon, johon Wave mahtuu. Tämä johtuu pihtien korkeudesta, mutta tämäkin johtuu vaihdettavista katkaisuteristä ja toisaalta suurempi teräsmäärä antaa lisää vahvuutta pihteihin. Yksi outo puute Legendissä kuitenkin on: purkin avaaja puuttuu. Purkit saa kyllä auki ruuvimeisselilläkin, mutta melkein kaikissa linkkuveitsissäkin olevan ominaisuuden puuttuminen ihmetyttää. Ominaisuuksista kaipaamaan jäi myös korkkiruuvia.

Alunperin ei erikseen saanut myöskään ostaa Gerberin Tool kit:iä, jossa ristipäämeisselin päälle saa adapterin, jonka kanssa tavalliset vaihto heksat sopivat. Myöhemmin kuitenkin puute on korjattu ja nykyään Tool Kitin saa erikseen. Yksinkertaisempi rakenne säästää painoa verrattuna Waven Tool Adapteriin. Kuitenkin huonona asiana on se, ettei vaihtopalat mahdu itse koteloon. Waven Tool Adapter käy myös Legendiin.

Legendissä on parempi kotelo kuin Wavessa, sillä sijoittautuminen vyöllä on parempi. Myös iso läppä on miellyttävämpi kuin Waven pieni. Legendiin tulee aina nailoninen kotelo, päinvastoin kuin Waveen, jossa on vakiona nahkainen.

Paino 295 grammaa

Verrattuna Waveen
+ Ikuinen takuu
+ Kaikki terät avautuvat ulkopuolelta
+ Kahvat pyöreämmät, ei satuta käsiä veistellessäkään
+ Parempi alkuperäinen vyökotelo
+ Kaikki terät lukkiutuvat
+ Molemmilta puolilta teroitetut meisselit
+ Tukevamman tuntuinen
+ Ote pysyy paremmin kahvaan upotettujen kumien takia
+ Veisi pitää teränsä paremmin
+ Jousitetetut pihdit
+ Vaihdettava katkaisuterien leikkuuosa
+ Pystyy säätämään itse
+ Vaihdettava sahanterä
+ Sakset avattavisa yhdellä kädellä
+ Terät avautuvat helposti, mutta ei vahingossa
+ Kätevämmän kokoinen, ruuvimeisselin päälle sopiva, "tool adapter" kuin Wavessa
- Tyylikkään väriset alumiiniset kahvat tummuvat rumiksi
- Ruuvitaltat voisivat olla pidemmät

Verrattuna Charge Ti:hin (ja uuteen Waveen)
+ Ikuinen takuu
+ Kaikki terät avautuvat ulkopuolelta
+ Jousitetetut pihdit
+ Vaihdettava katkaisuterien leikkuuosa
+ Pystyy säätämään itse
+ Vaihdettava sahanterä
+ Sakset avattavisa yhdellä kädellä
- Tyylikkään väriset alumiiniset kahvat tummuvat rumiksi
- Ruuvitaltat voisivat olla pidemmät
- Ei vaihdettavia ruuvitalttoja

Leatherman Charge Ti

Charge Ti

Charge tuli markkinoille 2004. Heti kun luin Chargesta, tuli mieleeni, että ihan kuin käyttäjien toiveita olisi kuunneltu. Lisätutkiminen jutuista ja kuvista sai päätöksen aikaan: Wave vaihtoon. Joutui vain odottelemaan 3-4kk ennen kuin Chargen sai tilattua. Chargessa on paremmat puukonterät, leveämmät ja suuremmalla avaamista auttavalla kololla. Samalla suoran terän materiaali on muuttunut CM154:ään. Kahvat ovat titaania, joka ei sinäänsä ole itseisarvo (eivät kuitenkaan toivottavasti tummu kuten alumiini), mutta takaavat paremman otteen, eivätkä ole niin painavat, kuin jos olisivat teräksestä. Lisäksi kahvan sisälla olevat terät tulevat esiin yksitellen, eivätkä paakkuunnu ja kaikki terät lukkiutuvat. Lisäksi vanha Waven tool adapter sopii Chargeen, eli tarvittaessa tavallisetkin heksat saa käyttöön. Ainoastaan vaihdettavat katkaisuterät jäivät puuttumaan muutoksista. Lisäksi työkalussa on vaihdettavat meisselinterät, jotka varaavat kahden työkalun paikan, mutta ovat toisaalta kaksipäiset. Pakkaukseen kuuluva klipsi voi olla kätevä, mutta klipsin paikka jouduttu laittamaan väärään päähän, jotta klipsi saadaan pois. Näin ollen CM154 terä on käsillä mutta terän kärki ylöspäin, tämä on tietysti makuasia onko terä oikeaan suuntaan vai ei.

Kaikki muut terät tuntuvat olevan uusittuja paitsi saha ja viila, jotka olivatkin hyviä vanhassa Wavessakin. Paksuutta on tullut lisää vanhaan Waveen verrattuna (paksuutta on saman verran kuin Gerberissä), samoin painoa on tullut lisää, mutta ominaisuuksiin nähden vähän.

Nailoninen kotelo on vakiona, joka onkin parempi vaihtoehto kestävyyden kannalta. Optiona saa myös mustan nahkakotelon (Wawen ruskea olikin aika huomiota herättävän värinen). Kotelon saa vyöhon myös poikittain ja pystyasennossa kiinnityskohta on vaihtanut parempaan paikkaan, miltei kotelon yläreunaan, jolloin se ei paina niin helposti. Kotelossa on kaksi taskua, jonon toiseen kuuluu meisselien vaihtoterät ja toiseen taskuklipsi ja lanyard kiinnitys. Lisäksi sivuilla on läpimenevät "taskut". Koteloon saa työkalun myös auki- asennossa.

Työkalun terissä oli öljyä pakettia avattaessa, CM154 terä ei häkäissyt terävyydellään. Titaanikahvoissa näkyi matalia naarmuja, jotka huomaa ainoastaan kun kahvoja peilaa valossa. Avausmekanismit tuntuivat aluksi jäykiltä, mutta todennäköisesti löystyvät ajanmittaan. Tuökalujen terät olivat vastaavan värisiä ja samanlaisella avauksen auttajalla kuin Gerberinkin työkalussa.

Myynnisä oli myös XTi, josta puuttuivat sakset ja toinen kiinteä talttapäinen meisseli, ja tilalla on vaithopään pitäjä. Samoin pihdeissä on crimper ja sahalaitaisen terässä toisella puolella turvavöiden yms. katkaisija. Sakset ovat kuitenkin niin tarpeelliset, että katkaisija, joka olisi hyin voinut olla myös Ti mallissa sai jäädä.

Paino 238 grammaa

Verrattuna vanhaan Waveen
+ Taskuklipsi
+ Mitta
+ "Intergoitu" Tool Adapter
+ Parempi veitsi avautumis- ja sulkemismekanismi mukaanluettuna
+ Kaikki terät lukittuvat
+ Terät avautuvat yksitellen
+ Vaihdettavat terät
+ Pyöreämmät kahvat ulkopuolisia teriä käytettäessä
+ Ote pysyy paremmin pintamateriaalista johtuen
+ Parempi vyökotelo
- Pienemmät sakset

Verrattuna Legend 800:aan
+ Taskuklipsi
+ Mitta
+ Pienempi
+ "Intergoitu" Tool Adapter
+ Pidempi (kovempaa terästä oleva) terä veitsessä
+ Erikseen sahalaiteinen ja sileäteräinen veitsi
+ Kahvat eivät tummu
+ Hieman pidempiteräiset sakset
+ Vyökoteloon mahtuu työkalu avattuna ja vaihtoterät mahtuvat koteloon myös
+ Parempi saha varauksin
- Kiinteä saha
- Jos rutistettaessa ote lipsahtaa, tulee kipeä verenpurkauma käden jäädessä kahvan väliin
- Ei vaihdettavia katkaisuteriä
- Osa teristä avautuu sisäpuolelta

Leatherman Flair

Flair

Peusteluna ostaa oli keveys, jotta voi kantaa taskunpohjallakin ja monipuoliset terät (mm. korkkiruuvi ja ukopuolelta avautuva korkin avaaja, myös turha haarukka kuuluu teriin). Keveyden sekä avaajien takia on kätevä ottaa mukaan juhliin, joissa ei viitsi kantaa työkalua vyöllään. Normaalisti työkalu on pienoismallityömaalla, jossa käytän sitä avaamaan maalipurkkeja, kiinnipitämiseen ym, koska pihdit voivat olla pöydällä auki ja muut työkalut ovat tällöin helposti saatavilla. Ainoa puute tässä käytössä on viilan puutttuminen, joka sekään ei ole suuri miinus. Leathermanin Juicet (Cs4) taisivat syrjäyttää Flairin, jolla oli rajoitettu tuotantomäärä. Mielestäni Flair on kuitenkin puhtaampi ja parempi työkalu kuin pienet (tosin saman painoiset/painavammat kuin Flair) ja kalliit Juicet.

Paino 155 grammaa

+ Kevyt
+ Hyvän näköinen kullanvärisillä avaajilla
+ Yhdistelmäterä (kaksi eri terää painaisivat)
+ Ohut
+ Korkkiruuvi
+ Monta terää
+ Ei tarvitse välttämättä vyökoteloa koska todella kevyt (vrt. edelliset), mutta silti tarpeeksi iso
- Ei pysty puristamaan pihdeissä kunnolla, terävät reunat (vanhojen Leathermanien ongelma)

Muita kiinnostavia monitoimityökaluja:

Leatherman Charge XTi
Viktorinox SwissTool Spirit Plus

Taittoveitset

C-38 Horn

Spyderco C-38 Jess Horn

Terä: materiaali AUS-8, 2,5 mm leveys, 72 mm pituus, satiinikiilloitettu. Paino 48 grammaa. Lukitus Front lock. Klipsi eri päässä kuin terä ts. veitsen kärki ylöspäin taskuklipsillä. Kahva jää taskusta hieman näkyviin, klipsissä keltainen Spyderco logo. Valmistettu Japanissa.

Kriteereitä hankittaessa: Pieni, kevyt, yhdellä kädellä avattava ja taskuklipsi.

Pakkauksesta otettaessa erittäin terävä. Käytössä havaittu tehokkaaksi pakkausten avaamiseen yms. oksien katkomiseen vähän liian pieni ja ohut terä, tuntuu linkkuveitseltä. Voimakkaasti ohennettu valeterä, tekee läpäisemisen halpoksi, mutta terän pää taipuu helposti. Toisaalta kovempiteräinen veitsi olisi voinut murtua. Huomaamaton kantaa pienen painonsa takia.

+ Kevyt
+ Helppo avata ranneliikkeellä ja sulkea yhdellä kädellä
+ Laadukkaan oloinen: napsahtaa avattaessa ja suljettaessa eikä tahmaa
+ Taskuklipsi
- Pienenä ei saa hyvää otetta
- Kahva muovisen oloinen

Gerber AR 3.50 Black Blade Serrated

AR 3.50

Terä: materiaali 440A/AUS-8?, 3,5 mm leveys, 88 mm pituus mustattu. Kokonaispituus suljettuna 120 mm ja avattuna 210 mm. Paino 122 grammaa. Lukitus Liner lock. Klipsi niin että terän kärki osoittaa alas, menee kokonaan taskuun piiloon. Valmistusmaa Taiwan

Kriteereitä hankittaessa: 3,5" osaksi sahalaitainen terä, alumiininen kahva ja taskuklipsi.

Kun paketin avasi sisältä löytyi veitsi, jonka terä oli öljytty. Käytössä osoittautunut melko sopivan kokoiseksi. Lukitus ei kovin paksu n. 1,2 mm, mutta tuntuu silti tukevalta, eikä . Juuri sopivan kokoinen kahva miellyttävä käyttää, kahvaan muotoiltu paikkaa sormelle, joten suojaa hyvin sormen lipsahtamista terälle. Klipsi on muotoiltu niin, että se on vaikeampi ottaa pois taskusta, kuin laittaa paikalleen. Näin ollen nopea ottaminen taskusta on vaikeaa, mutta toisaalta pysyy varmemmin taskussa. Lisäksi klipsi on sijoitettu ihan veitsen yläreunaan. Veitsi huomaamaton taskussa, sillä se menee kokonaan taskuun sisälle eikä taskusta näy ulospäin kuin musta klipsi. Musta osa on vain maalia, joten se kuluu helposti pois, eikä auta terän kovuuteen tai kestävyyteen kuten titaani- tai teflonpinnoitteet.

+ Tarpeeksi suuri terä
+ Tyylikäs
+ Taskuklipsi
+ Osaksi sahateräinen
+ Tuntuu kiinteäteräiseltä kunnon puukolta käytettäessä
+ Musta taskuklipsi (ei loista taskusta)
+ Klipsi niin ettei veisi näy ulos taskusta
+ Klipsi jäykkä ja muotoiltu niin ettei varmasti lähde vahingossa pois taskusta
- Musta väri kuluu varsinkin terävistä reunosta pois nopeasti

Camillus Cuda Aftermath

Cuda Aftermath

Terä: materiaali D2, 3,25 mm leveys, 130 mm pituus, kivipesty. Kokoneispituus suljettuna 152 mm ja avattuna 286 mm. Paino 184 grammaa. Lukitus frame lock, titaaninen kahva ja rst taskuklipsi.Klipsi niin että terän kärki taskussa alaspäin. Valmistusmaa USA

Kritereitä: Terä: CM154, ATS-34, D2 tai S30V, pituus vähintään 3,5" mieluummin 4" tai yli Kahva: Titaani

Paketin avaamisen jälkeen löytyi musta vetoketjullinen suojapussi ja tämän sisällä oli veitsi, jossa näkyvillä aseöljyä liitoksissa (aseöljyn hajukin tuntui). Avaamismekanismi aluksi jäykkä, vaikea saada suljetuksi yhdellä kädellä. Veitsi ei ollut huipputerävä paketista otettaessa ja terässä oli työtön jälkiä. Suurin mahdollinen mikä vielä mahtuu taskuun. Robo mekanismi nopea ja helppo käyttää vaikka talvihanskat kädessä. Ei voi käyttää jokapäiväisenä veitsenä, vaikka onkin kokoonsa nähden kevyt. Terä kuitenkin liian suuri ja hurjan oloinen. Näyttävän näköinen, joten enemmän kuitenkin keräilyyn, vaikka ominaisuudet ovatkin parhaat mahdolliset käyttöveitselle. Eikä tämä kuitenkaan ole edes custom veitsi, vaikka tästäkin niitä on. Frame lock on erittäin tukevan tuntuinen, eikä voisi edes kuvitella saavansa sitä hajalle, tai terän pääsevän vahingossa kiinni.

Juttua Aftermathista englanniksi

+ Suuri terä
+ Frame lock
+ Avaamista auttava mekanismi
+ Kokoon nähden yllättävän kevyt ja ohut
+ Terässä ei varmasti näy kulumisen merkkejä
- Muuten tyylikäs kokonaisuus kärsii hieman terän viimeistelystä, satiini olisi ehkä sopinut paremmin (mirroria ei D2:sta edes saa)
- Kahvan reunat terävät

Camillus Heat

Camillus Heat

Terä: materiaali AUS-8A. Terän pituus 90 mm, leveys 3 mm, satiinikiilloitettu. Kokoneispituus suljettuna 114 mm ja avattuna 203 mm. Paino 94 grammaa. Lukitus Liner lock, lasikuituvahvisteinen muovikahva ja rst taskuklipsi.Klipsi niin että terän kärki taskussa alaspäin. Valmistusmaa Taiwan.

Kritereitä: Edellisten hyvät ominaisuudet edullisessa paketissa

Pakettiin kuului ylimääräiset ruuvit taskuklipsiin ja niiden avain sekä vyökotelo. Kahvan sisällä metallirunko, johon mekanismi kiinnitetty. Kahva juuri käteeni sopiva, eli suurempikätisille liian pieni. Kuvioitu kahva auttaa otteen pysyvyydessä, vaikka muovi itsessän on melko liukas. Veitsi oli paketista otettaessa todella terävä, eikä työstön jälkiä näy. Laadukkaan oloinen.

+ Klipsin saa kummalle puolelle tahansa (sopii myös vasenkätisille)
+ Avaamista auttava (ROBO) mekanismi
- Lukituksen poisto

Muita kiinnostavia taittoveitsiä

Benchmade Skirmish
Buck Mayo
Buck Tempest
Cuda Dominator
Camillus CUDA MAXX 5.5
Chris Reeve Mnardi
Fallkniven P1
Gerber Spectre
Lone Wolf Tighe
Pat & Wes Crawford HANDLE LOCK "PERFIGO"
SOG Vision
Spyderco ATR
Spyderco Police
Spyderco Military

Fantasia:
Gil Hibben Model GH2014, The Tiger Shark

Lisäksi omistan Vicktorinoxin Tinkerin, Super Tinkerin ja yksiteräisen teräskahvaisen ja Wengerin avaimenperä linkkuveitsen
Kiinteäteräisiä on mm. Martinin Ilvespuukko:

Kaksi Ilvespuukkoa

Veitsiä (ostopaikkoja yms.)

Jos aikoo hankkia ulkomailta, pitää ottaa huomioon, että EU:n ulkopuolelta ostettaessa joutuu maksamaan tullin (veitsissä n 8,5%) ja alv:n 22%, jotka lasketaan myös pakkaus- ja lähetyskuluille. EU:n alueelta tilattaessa ei tarvitse huolehtia tulleista ja toimitus onnistuu postiennakolla.

Terä-asekeskus

Midway Suomi

Excalibur Enterprisis

Pentagon Defence

Camillus

CQB

Crawford

The Seal Store

Auto-techknives

Gerbereitä

Extrema Ratio

discount Knives

Knives Plus

T.A.D. Gear

Testejä yms.

Shot 2004 messuilta

donrearic.com

Knifecenter

Knives.cx

Emerson

ToolShop

TRJ Online

ACMA Reus

C.R. Knives

Island Security Store

Alfi

Progear (Suomesta Leathermaneja)

Croc Blades (Pitäsi saada Suomeenkin $17.5)

Island Security Store (Pitäsi saada Suomeenkin $25->)

Knifeworks (Pitäsi saada Suomeenkin minimitilaus $100 pk $28->)

One stop Knifeshop (Pitäsi saada Suomeenkin $150)

New Graham knives (Pitäsi saada Suomeenkin $5/$20-30)

By Leatherman Tool (ei ainakaan vielä Suomeen)

Backcountry (Pitäisi saada Suomeenkin (<$20 $6 ja <$100 $10)

Leathermanstore (Pitäisi saada Suomeenkin $13.00)

All Spares Tools (Pitäisi saada Suomeenkin $15.00)

World Knives (Pitäisi saada Suomeenkin $20.00 + $6.99)

Best Knives (Pitäisi saada Suomeenkin $28->)

Basegear (Pitäisi saada Suomeenkin $8->)

Toolshop (Saksasta, postikulut Suomeen 11€)

lowprice4u.com (Saa tilattua Suomeen postikulut n.$10)

TrueNorthKnives (Saa tilattua Suomeenkin $35 postikuluja)

Clinch Mtn Outfitters (Saa tilattua Suomeenkin? the shipping charges are: TOTAL CHARGES $20.10 plus a $5.00 handling charge)

Veitsiä Saksasta (Saa tilattua Suomeen postiennakolla €15)

KnifeWorks (Pitää tilata $100 jotta toimittavat Suomeen. Postikulut noin $26)

Gerbereitä (voi saada jotain tilattua Suomeenkin, postikulut riippuvat mikä toimitustapa $16,5-$54)


Muita veitsilinkkejä

Admiral Steel

Autotech Knives

Baskett Knives

Besh Knives

Blade Auction

Blade Tech

Blue Ridge Knives

Bobs knives

Böker

Bowen Knife Co.

Briar Knives

Buck

Bud Nealy

Camillus Cutlery

Chris Reeve Knives

Columbia River Knife & Tool

Creative Concepts

Cutlery Shoppe

Dozier Knives

Edgecraft

Entrek Usa

Extrema Ratio

Fällkniven

Gatco

Grohmann Knives

Halpern Titanium

Hayes Knives

Idaho Knife Works

Iisakki Järvenpää

Jantz Supply

Johanning Custom Knives

KaBar Knives

Kellam Knives

Kershaw Knives

Knifeart.com

Knifemart

Knifeware

Koval Knives

Lansky Sharpners

Lonewolf Knives

Markku Vilppola

Master of Defence

Mercworx

Mission Knives

Noveli Czech

One Stop Knife Store

Oso Grande Knife Tool

Paladin Press

Pat Craford Knives

Phantom Knives

Pro Edge Knives

Pro-Tech Knives

River City Seaths

Robertson's Custom Cuterly

Sentry Solutions

Simonich Custom Knives

Skyland Cutlery

Snody Knives

SOG

Spyderco

Strider Knives

Tactical Knives Magazine

Thomson Education

Tigheknives

Timberline Knives

Tops Knives

True North

Hocheim's Fighting system

Wilson Tactical

Terien materiaaleja

Käyttökokemuksia on AUS-8:sta, D-2:sta ja CM154:stä. AUS-8 on todella helppo teroittaa hiomakivellä teräväksi, mutta se myös tylsyy melko helposti. CM154 kuluu aivan terävimmästä myös samalla tavoin kuin AUS-8, mutta tämän jälkeen hitaammin. Helppo teroittaa kunhan ei päästä kovin tylsäksi. D-2 tutuu samanlaiselta kuin CM154. Kokemuksia ei ole korroosion kestosta, sillä pyrin aina kuivaamaan terät, jos ne ovat kastuneet. Allaolevan taulukon tiedot on koottu eri lähteistä.

Teräksen nimi Kovuus HRC Korroosion kestävyys Teroitettavuus Hiili % Kromi % Pii % Molybdenum % Nikkeli % Vanadium % Magnesium % Fosfori % Sulfer %
S30V 59,5-61 Erinomainen Kohtuullisen helppo 1,45 14 - 2 - 4 - - -
ATS-34 60-61 Erittäin hyvä Kohtuullinen 1,05 13,5-14 0,35 2 - - - - -
CM-154 60-61 Erittäin hyvä Kohtuullinen 1,03 13,5-14 0,41 3,5 - - 0,25 - -
D-2 57-59 Erittäin hyvä Kohtuullinen 1,05-1,3 12,5 - 0,8 - 1,1 0,6 - -
AUS-6 56 Hyvä Helppo 0,55-0,65 13-14,5 0,04 - 0,49 0,1-0,25 1 1 0,03
AUS-8 56 Hyvä Helppo 0,7-0,75 13-14,5 0,45 0,1-0,3 0,04 0,1-0,26 0,0,5 1 0,03
VG-10 60 Hyvä Kohtuullinen 1 15 - 1,05 0,6 0,2 0,5 - -
440-A 57-59 Hyvä Helppo 0,6-0,75 13-18 0,4 0-45-0,75 0,6 0-1 0,5-1 - -

Muuta

Tullin määrä EU:n ulkopuolelta

Teräaselainsäädäntö

Veitsissä käytettyjen teräksien ominaisuuksia

Veitsissä käytettyjä teräksiä, laajempi

Teroittamisesta

Referenssit
www.buckknives.com/technical_steel.php
ajh-knives.com/metals.html
A.E. Hartnk: Encyclopedia Of Knives (ISBN:1-84053-165-7)

Tuomas