VEKKULI ( Uusin sivu )

Heippa!

terveisiä kaikille täältä Paimiosta, jossa nykyisin asustelen Pia-emäntäni kanssa. Minulla on ikää jo yli 8 vuotta, mutta sain päivieni piristykseksi poikaystävän, eli kyllä nyt kelpaa Onnin kanssa loikoilla; ). Odotamme taas kevättä innolla! sitä odotellessa mukavia pakkaspäivä!!t. Vekkuli ja Onni

Vekkuli yrittää näyttää vihaiselta

ELINA JA TUOMAS; KANIFANIT

Elina: Ensimmäiset kanit olivat valkoisia, punasilmäisiä maatiaiskaneja, joille annettiin nimet Söpö, Löpö ja Nöpö. Ne viihtyivät hyvin keskenään eivätkä koskaan oikein kesyyntyneetkään. Ne olivat hoidossa yhden kesän, tosin hoito oli aika paljon isän vastuulla…olin silloin 12-vuotias enkä tajunnut kaneista paljon mitään, olivat ne muutenkin ensimmäiset lemmikkieläimeni.

Seuraavan kesän kanit olivat mustia maatiaiskaneja, Piki ja Pilkku, jotka tunnistin  toisistaan Pilkun valkoisen liperin perusteella. Niistä sain jo tuntumaa ja poikasista asti ne olivat kesyjä. Niistä erottiinkin sitten tippa silmässä, kävin kyllä katsomassa niitä myöhemminkin, mutta ei ikävä siitä mennyt. Seuraavat kaninpoikaset tuotiinkin sitten Eurasta asti, sanoivat niiden olevan kääpiökaneja, mutta ne kasvoivat silmissä…Mussu oli kiiltäväturkkinen, pyylevä kanineiti, jolla oli temperamenttia, Hassu sen sisko, väriltään untuvainen, matta harmaa, luonteeltaan lempeä ja kiltimpi kuin siskonsa, josta sittemmin paljastuikin kova tappelija. Niiden kanssa vietin paljon (läksynluku-)aikaa, opin niiltä paljon kaneista. Ne olivat minulla monta vuotta, kunnes sitten reviiritappelun vuoksi jouduin antamaan Mussun pois ja Hassunkin sitten myöhemmin kun muutimme pois Yläneeltä. Minusta oli tullut ikuinen kanifani viimeistään näiden karvakorvien myötä.

Jotakin puuttui kotoa Turkuun muutettuamme, mutta ( lyhyeksi) ilokseni sen korvasi kaikkien kanikoiraiden hurmaavin yksilö, Pekka! Sain nimipäivälahjaksi helmikuussa 1994 pienen  valkoisen pupuvauvan, jolla oli  ihanat ruskeat silmät (ja silmämeikit), korvat ja vauhtiviivat..Hurmuri, joka laittoi sekaisin pääni, hajuaistimme ja asuntomme (huoneeni piti tapetoida muuttaessamme siitä asunnosta :). Pekkani oli PERSOONA,  mustasukkainen  ja todella itsepäinen eli kaikin tavoin  kuin minulle tarkoitettu. Harmiksi koitui sitten Tuomas, joka päätti minun ja Pekan ´intiimin´ suhteen halutessaan muuttaa kanssani yksiöön, johon ei Pekka sitten mahtunut.. Pekka pääsi asumaan Yläneelle, mutta elämänmuutos oli ollut sille liian rankka; se kuoli marraskuussa 1997. SNIF. Tätä kaveria jäin kaipaamaan, en voi sitä koskaan unohtaa, siitä huolen pitävät monet haikeat mutta iloiset muistot, järsityt kirjat, vaatteet, verhot, peitot ja isäni tekemä taulu. Pekan jälkeen meni monta kanitonta ja ikäväntäyteistä vuotta, kunnes lopulta odotukseni palkittiin Vekkulilla. 

Tuomas: Ensimmäiset kanit minulla ja pikkusiskollani olivat suuria kaneja, toinen oli ruskea koiras nimeltään Russakka ja toinen valkoinen naaras Valko. Ne oli pakko erottaa toisistaan aidalla, ettei meillä hetken kuluttua olisi kymmeniä kaneja. Tämän jälkeen ne makoilivat aina vierekkäin aidan vieressä. Valko oli kokoajan karkailemassa ja kaivamassa tunneleita ja sitä haettiin monta kertaa naapurin kasvimaalta. Russakka oli kiltimpi ja rauhallisempi ja sitä oli mukavampi silittää. Nämä kanit olivat meillä vain yhden kesän.

Sitten vuonna 1986 pikkusiskolleni hankittiin ruskean kirjava uroskääpiökani, sen nimeksi tuli Tiittus. Se asui kesät ulkona suuressa ulkohäkissä/kopissa ja talvet autotallissa. Pääasiassa isämme hoiti Tiittusta, keksi sille virikkeitä meidän ollessa kiireisiä koululaisia. Tiittus vietti usein kesäpäiviä kanssamme mökillä, oli kova kiipeilemään ja kaivamaan tehden pitkiä käytäviä. Ikäväksemme harmaantunut  Tiittus kuoli vanhuuteen keväällä 1995. Tiittus haudattiin entisen kesäkotinsa kohdalle pihallemme.

ENSITAPAAMINEN:VEKKULIN KANSSA

Elina:  Lutunen pupunpoikanen oli tuotu Turun Eerikinkadulla sijaitsevaan eläinkauppaan 17.7.2000 Kuopiosta asti sen sisaruksien kanssa ollessaan kuuden viikon ikäinen. Se ei ehtinyt olla kaupassa kuin sen maanantain. Tuomas oli silloin armeijassa, joten sain valita sen ihan itse. Se oli kaikista pikkukaneista vilkkain ja rohkein, se remusi häkissä hypellen toisten kanien ja ruokakippojen päällä. Mietin silti kauan, sen sisaruksista yksi harmaavalkoinen kiinnosti minua kovasti, lisäksi luppakorvat hieman arveluttivat. Jotenkin silti tämä pieni hellyttävä otus veti minua puoleensa, joten ostin sen, häkin ja vesipullon. Näin olin  taas onnellinen kanin omistaja! Kaverini Essi sai kunnian kantaa kanivauvelin autoomme, toimme sen kotiin ja annoimme sen rauhassa tutustua omaan uuteen kotiinsa. Kovasti mietimme pupulle nimeä, ehdotuksista parhaat olivat ”Nekku” ja ”Kinuski” sen värin vuoksi, samoin kuin ”Hertta” sen selässä olevan kuvion mukaan. Kun sitten myöhemmin  illalla tulin kotiin haettuani pupulle syötävää, tuli  pupu rohkeasti tutustumaan (ja söi jopa minun voileivästäni häpeilemättä kaikki kurkut!), otin siitä valokuvia ja silittelin sitä. Se oli kovin rohkea pupu ja olin todella iloinen onnistuneesta valinnastani!

Tuomas: Elina soitti minulle sinä iltana  kun oli hankkinut kanin ja oli ihan innoissaan. Minä en ollut niinkään innostunut varsinkaan kun kuulin, että kanilla on luppakorvat, mikä kaniini sellainen on jolla on korvat alaspäin! Elina ja Vekkuli tulivat minua linja-autoasemalle autolla vastaan, kun tulin perjantaina lomille. Kun näin Vekkulin ensimmäistä kertaa olin heti myyty, miten pieni ja suloinen kani voikaan olla. Kotiin päästyämme menimme Vekkulin  huoneeseen Vekkulista tuli heti minun pupuni. Nykyään olen sitä mieltä, että mikä sellainen kaniini on jolla on korvat ylöspäin…

VEKKULIN NORMAALI ARKIPÄIVÄ:

Heinät, purut ja leipäpala ja banaaania aamuisin, Vekkuli on vapaana päivin ja öin vielä varastookopissaan, se saa oleskella ulkonakin hyvällä ilmalla, pian varmaan yötkin. Yleensä nukkuu päivisin 13-15, eikä oikein tykkää, jos unia keskeytetään.

Iltapäivät ja illat pomppii pihakopissaan ja syö kesäherkkuja ja odottaa sinne viereensä silittäjää...Yö alkaa, kun jompikumpi menee laittamaan sen nukkumaan: heiniä, oksa ja purut häkkiin. Vekkuli kiertää jaloissa, pomppii edestakaisin  kunnes kuulee peltisen kaurarasian kannen äänen, sieltä laitetaan Vekkulille yöpalaksi pieni herkkuannos kauraa  ja pupumme yö alkaa..  kesäyöt  ovat niin valoisat, että puuhaa riittää aamuun asti eikä uni maita...

GEENEISSÄ:

Kuten kaikki jäniseläimet, myöskin Vekkuli valvoo yöt ja nukkuu päivät. Pienikin muutos päivärytmiin vaikuttaa pupuihin esim. seuraavan päivän unirytmiin ja mielialaan. Peseminen ja kopin siisteys ja ylipäätään puhtaus on kanille tärkeää, se huolehtii oman turkkinsa pesusta eikä siedä suihkuja tms. Välillä kun kanimme on maistanut jotain sopimatonta (mm. kokonainen pippuri, kynttilän talia, homejuustoa tai raakaa sipulia keittiön lattialta ”imuroidessaan”), se ei pese peppuaan, se on pakko meidän pestä…ja pesu kun on ohi, niin kyllä mökötetään, ainakin jos jäädään ilman palkkiota…

Häkin siivous eli vanhojen heinien ja pipana-astian siivous pitää tapahtua ainakin joka 2. päivä, muuten ainakin tämä jäniseläin pipanoi ja pissaa muualle. Kunnollinen häkin pesu tehdään joka toinen kuukausi, todella miedolla pesuaineella, sillä kani ei tunnista omia, tuttuja tuoksuja vahvojen ja vieraiden hajujen läpi. Hajujen ja äänien perusteella kani tunnistaa myös tutut ihmiset ja ympäristöt.

Kovat, kimeät ja yhtäkkiset äänet kuten vihellys, ovien paiskominen ja huudot pelästyttävät kaneja, niillä on herkkä kuulo. Kovaa musiikin soittoa ja television huudatusta kanit pelkäävät. Vekkulilla oli kova tottuminen kännykän ja ovikellon ääneen, myös imuri on kovin mielenkiintoinen mutta kuitenkin pelottava.

Kaneilla on myös hyvin selkeät eleet; epämiellyttävät asiat tai vaara saa puput tömistämään takatassullaan lattiaa, murina tai vikinä on myös pelosta tai uhasta johtuva.

Kanit menevät mielellään ilmasuojaan (petolinnuilta) huonekalujen alle, jos vain mahtuvat tai ehtivät sinne livahtaa. Sen vuoksi puput harvemmin pitävät aukeista paikoista, meillä Vekkuli hakee turvaa meistä ihmisistä,  jos ei muuta piilopaikkaa ole lähellä. Teillä ja poluilla pitkäkorvat haluavat maastoutua pientareille tai ainakin hyppiä siksakkia hämätäkseen takana tulevaa vihollista, johon me ihmisetkin ikävä kyllä kuulutaan.

Kanien pääravinto on heinät, raikas vesi ja jos karvan haluaa pitää selvänä ja hyväkuntoisena, pieni määrä kauraa (esim. leseet tai jyvät ) ovat hyvä lisä. Oksat ja kova, suolaton leipä ovat hyvä kanien hampaille, jotka kaipaavat kovaa nakertelua; kanien hampaat kasvavat jatkuvasti. Likaista, märkää ja huonontunutta ruokaa ei koskaan saa syöttää! Keväisin kanien tuoreen ruohon liian äkkinäinen, tottumaton popsiminen aiheuttaa vatsavaivoja, jotka ilmenee mm. verisenä, punaisena pissana. Kiellettyihin ruokiin kuuluvat myös herneet, PUNA-apila, kaalit ja omenat, koska kanit eivät voi röyhiä eikä kaasutella, nämä vatsavaivoja aiheuttavat ruuat ovat vaarallisia.(!!!)samoin myös maitotuotteet, rasvat ja makeiset on syytä pitää pois kanien ruokalistalta, se on kasvissyöjä!

Nuoleminen eli silityksestä ja hellyydestä kiittäminen kuuluu Vekkulin tavoin muillekin kaneille; lajitoveria nuollaan ja autetaan pesuissa vastapalveluksena.

Vekkuli pitää korkeista paikoista, viihtyy viileässä, pomppii lumessa, on kovin rohkea ja utelias vieraiden ihmisten ja paikkojen suhteen. Se kaipaa paljon ihmisten seuraa ja on kovin kiltti, leikkisä ja kesy, mikä johtuu osaksi siitä, että sen kanssa on vietetty alusta asti monta tuntia päivässä eikä se ole menettänyt luottamustaan ihmisiin. 

MATKUSTAMINEN

Jo kotoa lähteminen on Vekkulille aina hieman tylsä juttu. Avaimien, valjaiden ja kantohäkin lukon kilinä sekä kenkien kopina ovat ääniä, joista Vekkuli tietää, että nyt lähdetään. Useimmiten Vekkuli saadaan kantohäkkiinsä ilman että se edes huomaa, että siellä ollaan taas..

Vekkuli on tottunut autossa olemiseen, Talbotissa se sai istua korissa tai vapaana pelkääjän sylissä haistellen ilmavirtaa. Nykyisessä autossa Vekkuli joutuu matkustamaan takaosassa sinisessä kantohäkissä. Vekkuli onkin kiertänyt ( jopa taksilla Itäharjulta ) aika monessa paikassa,. mm. Yläne, Painio, Lieto, Parainen....

LEMPINIMET

Rakkaalla lapsella, varsinkin karvaisella, on useita lempinimiä. Vekkulin hellittelynimiä ovat: Pehkorusakko, Karvamakkara, Haisuliini, Pissatassu, Kakkapeppu, Pipanamasiina, Tuhinataavi, Vinkunenä, Puppellsson ja Muru

PARHAAT KAVERIT

1.ISÄNTÄ. Tuomas on Vekkulin paras kaveri, aivan ehdoton syli, turva ja hellijä. Joskus farkut on nuoltu likomäriksi..

2. EMÄNTÄ. Elina on se, joka lellii makupaloilla, pesee, siivoaa, on sellainen  Vekkulin keinoemo.

 Nykyään tietysti Pia-emäntä ja Onni-kaverini:)

PARHAAT (PIILO)PAIKAT

1. KESÄISIN KESÄKOPPI, joka on Vekkulin omaa aluetta, jossa mukavan viileää ja laaja ääni- ja hajumaailma.

2. OMA KELTAINEN NOJATUOLI, jossa nukutaan, pestään ja joka on välillä aivan märkä nuolemisesta. Hyvä silitystuoli.

3. PARAISTEN MÖKILLÄ kaikkien mahdollisten rakennuksien ja lautakasojen alustat sekä mökin sohvan ja takan tausta

4. ETUPIHA, jossa saa välilä pomppia vapaana ja syödä voikukkia yms.

5.  SISÄPIHAMME, jossa Vekkuli voi halutessaan vaikka välillä viillettää ja kurvailla ilman valjaita kuin viimeistä päivää

MUKAVIMMAT ASIAT

KYPSÄT BANAANIT !!

ILTAPALA, kaurakipon kannen avautuminen

KOTIIN JA OMAAN KOPPIIN PÄÄSEMINEN pitkän matkan jälkeen

TÄYDELLINEN HUOMIOIMINEN

       KYLMÄT LATTIAT, joille voi kellahtaa

OKSAT, jota nakerrellessa sujuu hyvin aika ja hampaat hoituu samalla

TV-OHJELMAT

Vekkulille on tullut tavaksi tulla tuijottamaan tv:tä aina silloin tällöin. Pisimpään se on istunut sylissä hiljaa paikoillaan, selvästi kiinnostuneena television ruudussa näkyviin liikkeisiin, kun on tullut ” actionia”, kuten ”Air Force One”, ”Poliisiopisto” ja ”Episode 1”.

Vekkulin joulukuvia vm. 2001, 2002